Uima-altaan kuopan kaivaminen yllätti

Uima-altaamme rakentamisen käynnistymisestä on kulunut kolme viikkoa. Olen jo tottunut siihen, että pihallamme on pysäköitynä viikonloppuisin kaivinkone ja kauhakuormaaja. Ehdin jo tottua siihenkin, että savea levisi ympäri pihaa, terassia ja eteiseen. Maata allaskuopalta lavalle kuljettanut kauhakuormaaja upposi kerta kerralta syvemmälle nurmikkoon.

Nyt kun kuopan kaivaminen on kääntynyt varsinaiseksi altaan rakentamiseksi, on aika käydä läpi uima-altaan rakentaminen kuopasta perustuksiin.

Lue lisää…

Vuotovahtia valitsemassa

Kohtaan työssäni viikoittain vesivahinkoja. Olen nähnyt miten putken tai hanan rikkoutuminen voi aiheuttaa kymmenien tuhansien eurojen korjauskustannukset ja useita kuukausia kestävät korjaustyöt.

Oma talomme täyttää tänä keväänä 20 vuotta. Vaikka putkiremonttiin on vielä ainakin yhtä pitkä aika, vesikalusteet alkavat olla käyttöikänsä loppupuolella. Myös liitokset voivat ajan kuluessa pettää. Siksi ajankohta on otollinen vuotovahdin hankkimiselle.

Lue lisää…

Uima-altaan rakentaminen alkaa vihdoinkin!

Nyt se on varmaa: uima-altaan rakentaminen alkaa lähipäivinä. On kulunut melkein vuosi siitä, kun aloitimme vaimoni kanssa altaan rakentamisen suunnittelun. Tarkoitus oli rakentaa uima-allas jo viime syksynä, mutta emme silloin saaneet sopivia tarjouksia urakoitsijoilta. Ehdimme välillä jo tuskastua koko asiaan: mikä siinä voi olla niin vaikeaa?!

Rakentamisen suunnittelua varten etsimme kaiken mahdollisen tiedon netistä. Varsinaista ylitarjontaa ei tiedosta ollut; onneksi löysimme mainion blogin 30 vuoden unelma, josta sai selkeän käsityksen altaan rakentamisen eri vaiheista. Blogi johdatti meidät myös Ala-Peite Oy:n kotisivulle ja pian myös yhteydenottoon, ja yritykseltä saatuihin hyviin neuvoihin ja tarjoukseen allastekniikasta.

Lue lisää…

© Helppohomma.net / Marko Haikonen 2020