Aurinkopaneelien asennus onnistui lopulta

Aurinkovoimalamme on ollut toiminnassa hieman yli kolme kuukautta. Katollamme on nyt 24 aurinkopaneelia, laskennalliselta teholtaan yhteensä 9,48 kilowattia. Ennusteeni sähkön tuotannon määrästä on hieman ylittynyt, ja euroissa laskettuna tuotto on ollut huomattavasti ennustamaani parempi.

Kirjoitin aikaisemmin aurinkopaneelien valitsemisesta. Palaan alustaviin tuottolukemiin kirjoitukseni lopussa. Kerron nyt aurinkopaneeliemme asennuksesta, joka ei mennyt ihan niin kuin olimme uneksineet.

Lue lisää…

Aurinkopaneelien valitseminen

Olemme jo jonkin aikaa odottaneet lumen sulamista kotimme katolta. Kevään aikana sinne pitäisi ilmestyä 24 aurinkopaneelia.

Tammikuussa aurinkopaneelien asennusta odottavan aika on pitkä.

Pohdimme aurinkopaneelien asennusta ensimmäisen kerran uima-altaan rakentamisen yhteydessä (2020). Viime joulukuussa (2021), kun sähkön hinta kohosi huimiin lukemiin, päätin selvittää hankinnan järkevyyden perin pohjan. Onneksi olin lomalla, sillä muuten päiväkausia vieneeseen selvitykseen ei olisi ollut aikaa.

Hyvin pian kävi selväksi, että aurinkopaneelien tuotto ja kannattavuus riippuvat hyvin monesta seikasta auringonpaisteen määrän lisäksi: paneelien tehosta, asennuksen ilmansuunnasta, paneelien asennuskulmasta, varjoista, ja ennen kaikkea omasta sähkönkulutuksesta. Jos et pysty auringon paistaessa hyödyntämään syntyvää energiaa suurelta osin, et todennäköisesti saa paneelien asennuksesta kannattavaa (on mahdollista hankkia akusto, mutta ne ovat ainakin vielä hintavia). Ylimääräisen sähkön voi toki myydä sähköyhtiölle, mutta siitä saa korvauksena ainoastaan arvonlisäverottoman pörssisähkön hinnan. Jos sen sijaan voit korvata aurinkosähköllä ostamaasi sähköä, säästät energian hinnan lisäksi siirtohinnan alveineen ja veroineen. 

Meillä kannattavuus perustuu uima-altaan veden ja käyttöveden lämmittämiseen. Paneelien asennuksen jälkeen molempien lämmitys ajastetaan tapahtuvaksi päiväsaikaa. 

Lue lisää…

© Helppohomma.net / Marko Haikonen 2020-2022